Seksi treffi seksiä jyväskylä homoseksuaaliseen

seksi treffi seksiä jyväskylä homoseksuaaliseen

Kesä aktivoi puumanaiset metsästämään Lemmikkikoira kuoli traagisesti kotonaan — nyt perhe varoittaa muita yleisestä virheestä Temptation Islandin Eveliina upeissa bikinikuvissa. Ei ole väärin sanottu, että nukkuminen on kuin laittaisi rahaa. Osa ihmisistä piirtää mielessään kaavan, jonka mukaan elämän tulee edetä. Yhdysvaltojen Indianassa partioineen poliisin haalarikamera on kuvannut, kuinka pinteessä ollut. Associated Press on julkaissut videon, jolla nähdään floridalaiselle poliisille tapahtunut.

Belgian jalkapallojoukkue voitti Englannin , mutta pelaaja Michy Batshuayi on. Yhdysvalloissa kansalaisten luottamus poliisiin on monin paikoin erittäin heikko, sillä.

Hätä ei tunnetusti lue aina lakia. Sosiaalisessa mediassa levinneellä tuoreella. Kanye West on ollut viime aikoina otsikoissa paitsi tuoreen Ye-levynsä,. Hieltä haisevat kainalot ovat yleinen ongelma etenkin kesäaikaan. Poikabändi Backstreet Boys nautti luvun loppussa valtavasta suosiosta etenkin esiteini-. Räppäri Drakella on huhuttu useiden kuukausien ajan olevan avioton lapsi. Tumman ja kaakaorikkaan suklaan terveysvaikutuksista on puhuttu jo pitkään.

Vaikka älypuhelimet kehittyvät kaiken aikaa, särkyvät niiden näytöt edelleen helposti. Glamourmalli Blac Chyna on jälleen sinkku. Hän seurusteli muutaman kuukauden. Simpanssit osaavat tuntea aivan kuten ihmiset, sillä ne ovat hyvin. Lifestyle- ja viihdelehti Stara ja Electric Festival järjestävät yhteistyössä kilpailun,. Ihmiset ovat kautta aikojen keskustelleet ja jopa kiistelleet siitä miten. Ahvenanmaalaisen PAF-peliyhtiön sivustolla juuri ennen juhannusta 2,7 miljoonan euron voiton.

Viime päivinä suomalaisia ovat järkyttäneet lukuisat tapaukset, joissa lapset ovat. Päivän Lehti Kaasu auki kahtasataa — etelämaalainen turisti ja keski-ikäinen mies mittauttivat hurjat lukemat Suomalainen syö vuodessa oman painonsa verran lihaa — ja juo kiloa maitotuotteita Mustasukkaisuus syynä henkirikokseen — tekijällä mukanaan kaksi käsiasetta ja pesäpallomaila Mökkirannan öljyvahinko voi vaatia mittavaa puhdistusoperaatiota — ensin estetään lisävahingot Jokamies Porsche teki Nürburgringillä kaikkien aikojen kierrosennätyksen — Stefan Bellofin 35 vuotta vanha haamuaika on nyt historiaa Carlos Sainz — Kaikkien aikojen rallikuskit Mitä tekemistä F1-autolla ja pick-upilla on keskenään — tässä on Renaultin vastaus kysymykseen Lidl avaa heinäkuussa seitsemän sähköautojen latauspistettä Simpsonit-tähti kertoo — näin hänen ääniroolinsa syntyvät Oho — nämäkin näyttelijät ovat esiintyneet Frendeissä ennen suurta läpimurtoaan Lehmä menetti perheensä — löysi seuraa yllättävältä taholta Näyttelijättären puuhat paheksuttavat — pelleili hautakivien edessä hautausmaalla Jocka Jokamies Tyyliniekka Päivän Lehti.

Evästeet Käytämme sivustolla evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi. Tiedotteet Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus stara. Mediamyynti Nostemedia Oy Puh. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Maakuntavaalit , eduskuntavaalit , Kokoomus ja Pirkanmaa. Jopa 84 prosenttia naisista myönsi harrastavansa seksiä, jotta rauha kodissa säilyisi tai vastineeksi kotitöistä. Kirjoitin aiheeseen liittyen mm. Työmarkkinat ja parisuhdemarkkinat muistuttavat toisiaan.

Sekä työmarkkinoilla että parisuhdemarkkinoilla valta on sillä osapuolella, johon kohdistuu enemmän kysyntää. Toisin sanoen, yleensä valta on työnantajilla ja naisilla. Tarkastellaan aluksi seuraavaa tilannetta: Kummassa tilanteessa olisit mieluummin töitä hakiessasi?

Vastaus on tietenkin b, koska silloin sinulla on suurempi valta päättää niistä ehdoista, joita työnantajien on sinulle tarjottava sinut töihin saadakseen. Lisäksi, sinulla on mahdollisuus valita parhaiten sinulle sopiva työpaikka. Naiset ovat nettideittimarkkinoilla tuossa työnantajan asemaa vastaavassa asemassa. He tietävät, että monella tavismiehellä on tavisnainen ja moni tusinamaisteri on koulutustaan vastaavassa työssä.

Ongelma heidän kannaltaan on kuitenkin markkinatilanteessa, jossa tavismiehiä ja tusinamaistereita on liikaa kysyntään nähden. Tusinamaisteri tietää, että vaikka hän periaatteessa olisi pätevä johonkin koulutustaan vastaavaan työhön, niin löytyy kymmeniä yhtä päteviä maistereita hakemaan samaa virkaa.

Siitä joukosta on vaikea erottua edukseen ja huonolla tuurilla koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei vai löydy yrittämisestä huolimatta. Jos tavismies ei saa tasoaan vastaavaa naista tai tusinamaisteri koulutustaan vastaavaa työtä, niin mitä sitten? Eräs vaihtoehto on laskea rimaa. Ei enää pyritäkään omalle tasolle, vaan tyydytään siihen, mitä satutaan saamaan. Se ei ole optimaalinen vaihtoehto, mutta usein kuitenkin paras tarjolla olevista vaihtoehdoista. Tusinamaisterilla on rahat lopussa ja hänen on vain hyväksyttävä osa-aikatyö, joka ei vastaa hänen koulutustaan, josta hän ei pidä ja jossa hän ei luultavasti tule pitkään olemaan.

Samankaltainen tilanne on tavismiehen kohdalla. Jos naisenkaipuu ja epätoivo kasvaa liian suureksi, niin on otettava se nainen, jonka pystyy saamaan. On hyväksyttävä markkina-tilanne, jossa kilpailu on kovaa. Tavisnaisten ja työnantajien asema on samankaltainen deittinetissä. Hakemuksia tulee paljon, osa työpaikan hakijoista on liian koulutettuja ja päteviä ja pelkona on, että he vaihtavat helposti työpaikan toiseen.

Naisille vastaavista osa on naista paljon tasokkaampia miehiä ja vaarana, on että he häipyvät seksiä saatuaan. Tuoreen tutkimuksen mukaan naisen seksuaalisen nautinnon määrä on suoraan verrannollinen miehen varallisuuteen. Täytyy nyt erottaa "naisen kaipuu" puhtaasta seksin halusta ja valheiden kertomisesta toiselle parisuhteen toivossa.

Siinä ei tarvitse laskea luikuria jollekin liikaa harlekiineja lukeneelle marimekko-marjatalle. Hyviä kommentteja Laasaselta ja Velvollisuuksien tasa-arvoliikkeeltä, pisti ihan tosissaan miettimään näitä juttuja, joutuu vähän sulattelemaan. Jos tosiaan näin on niin mitä ihmeen pahaa esim. Rupesin jotenkin paremmin ymmärtämään niitä jotka näitä palveluja käyttävät. Homma tietysti toimii toisinkinpäin - naisen ei tarvitse maksaa seksistä miehelle joten lopullisena taloudellisena hävijänä on tässäkin skenessä mies.

Ongelmallisinta on "parisuhde", sitä kannattaa välttää ja tietysti lasten saamista koska viimeistään siinä kohtaa kanssakäyminen latistuu tai tulee mahdottomaksi. Silläkin kun on biologinen perustansa Meinaako kadota mystiikka ja rakkauden selittämättömyys? Kun puhutaan parisuhdemarkkinoista, ylöspäin avioitumisesta, kysynnästä, tarjonnasta ym.

Pariutumisessa on myös asioita jotka jäävät vaihtoteoreettisen näkökannan ulkopuolelle kuten nenän kautta aistittava immunogeeninen täydentävyys joka voi tuottaa huumaavan rakastumisen ensi silmäyksellä nuuhkauksella?

Millaiseen henkilöön haluaisit rakastua? Jos pystyt vastaamaan tähän kysymykseen tulet samalla vastanneeksi alkuperäiseen kysymykseen kielteisesti. Itse ymmärrän rakastumisen kemiallisena reaktiona kun sopiva ihminen sattuu kohdalle. Kuka kellekin on sopivin, en usko selittyvän millään teorioilla ylöspäin naimisesta tai kysynnästä ja tarjonnasta.

Mikäli henkilö kuvittelee millaiseen henkilöön haluaisi rakastua ja rakastuukin sitten toisenlaiseen ihmiseen, niin sehän vasta todistaakin rakkauden olemassa olon. Ne nimenomaan selittyvät kyseisillä teorioilla. Yksilötasolla voi olla toisin johon varmaan vetoat mutta isojen populaatioiden kyseessä ollessa nämä mekanismit todella toimivat ja ovat tilastollisesti varteenotettavia selittäjiä pariutumista ja sen mekanismeja tutkittaessa.

Kyllä nämä Laasasen ja Velvollisuuksien tasa-arvoliikkeen kertomat asiat asettavat naisten rakkauden kyllä aika omituiseen valoon, jos näin tosiaan on mitä noissa esitettiin, onhan noita poikkeuksia, mutta suurin osa aika kylmää porukkaa. Itse vietän ja tulen viettämäänkin elämäni aika onnellisena verrattuna suurimpaan osaan porukasta. D Nainen kun on synnyttänyt niin akka mäkeen ja nuorempi tilalle: En luule vaan epäilin koska Laasasen lähes matemaattinen malli pariutumisesta tuntuu aiheuttavan "mutta mitä tapahtui rakastumiselle?

Anteeksi jos olin väärässä. Kemiallisesta reaktiosta puhuin itsekkin, yhdestä monista ja kaikkia rakastumisen "mekanismeja" ei varmasti tiedetäkkään. Lopputulos on kuitenkin se että isoilla ihmisryhmillä mitattuna vaihtoteoreettinen malli ennustaa seksuaali- ja pariutumiskäyttäytymistä tehokkaasti. Mites ne erotilastot nyt menikään ja ketä sitä eroa hakikaan lähes aina. Eli tokihan poikkeuksia löytyy, mutta suurin osa aika kylmää porukkaa näköjään.

Pari huomioitavaa faktaa vielä ja näitäkin tutkimuksia riittäisi vaikka kuinka paljon siitä "naistenlehtien lupailemasta orgasmitaivaasta, jota kiihtyvään tahtiin sitten vaaditaan Suomen miehiltä" Miehet tekevät sitä 11 kertaa kuussa, naiset 2.

Eli miesten ja naisten seksuaalisuuden perustarve on todellisuudessa täysin erilainen. Muu on feminististä julkista propagandaa, jotta miehet eivät tiedostaisi tätä tilannetta ja heidän kasvavaa törkeää vallankäyttöään. Ja kärsivät paljon, paljon enemmän puutteesta joka päivä. Tunnetustihan siis kysyntä nostaa palvelun tai tuotteen arvoa. Pääsääntöisesti tästä syystä yhtäkkiä erolukemamme ovatkin näin järkyttävät avioliitoissa n. Miehet tyytyvät huonompaan naiseen jotta saisivat seksiä?

Missä kohtaa he sitten päätävät pariutua pysyvästi tämän huonompilaatuisen naisen kanssa ja vielä menevät tämän kanssa avioon? Ei kukaan pakota menemään avioon huonompilaatuisen ihmisen kanssa. Ei edes seksin vuoksi. Avioerotilastoihin päätymisen estää pysymällä naimattomana. Ei pariutumalla huonolaatuisten naisten kanssa joka tietysti johtaa eroon. Mitähän iloa naimisiin menostakin kenellekkään sitten on, sitä voidaan miettiä. Valitettavasti näitä oikeita rakkaustarinoita tuntuu olevan aika harvassa.

Sen sijaan avioliitosta pitäisi miettiä että miten se olisi paras tapa purkaa. Naimisiin ei mennä nykyään rakkaudesta vaan järkisyistä. Ihmisten keskinäisten suhteiden ei pitäisi kuulua valtiolle ensinkään vaan nuo perimis-, huoltajuus-, yhteistalous- ym.

Sitten yksi juttu, on paljon naisia myös parisuhteissa, joiden ukkoa ei hotsita. Ja emännät ovat puutteessa. Muistan yhden upean raamikkaan naisen, joka sanoi joskus katsovansa peilistä ja ajattelevansa, että menee koko komeus hukkaan, kun ukkoa ei kiinnosta.

Naiset puhuvat näistä keskenään, vaikka eivät kerro siitä kumppanilleen. Jos miehet tietäisivät, kuinka paljon ystävättäret ja naistyökaverit jne.. Työpaikoilla oli myös hyvin tiedossa ne rouvat, joilla ei kestänyt kahta minuuttia laivaseminaarin tauolla baaritiskillä, kun oli mies isketty. Ja lapsia ja isäntä kotona. Televisiosta tuli muutama vuosi sitten tieteellinen sarja, jossa käsiteltiin "romanttisen rakkauden syntyä" ja sen leviämistä kansan pariin.

Sarjan mukaan "romanttisen rakkauden" käsitteen synnytti lähinnä keski-ajan turhautuneet uskonnolliset aatelisnaiset, jotka alkoivat vaatimaan muusikoita ja taitelijoita palvomaan itseään päiviensä ratoksi. Ja tätä kautta tämä "uskonnonkaltainen kulttuurihömpötys" levisi koko kansan pariin.

Katsokaapa nyt miten se "ikuinen rakkaus" on kadonnut yhtäkkia taivaan tuuliin, kun naisilla ei ole sille enää mitään käyttöä yhteiskunnan rikastuttua. Samoin on käynyt avioliitto instituutiolle yhtäkkiä:. Uusi tutkimus osoittaa myös, että nämä palvelukset muistetaan pitkään Tutkijoiden mukaan vaihtokauppa seksin ja lihan välillä ei tapahtunut heti, vaan ehkä vasta päivien päästä. Kaikkihan tämän tietää, naiset ovat paljon härskimpiä kuin miehet, ei monet miehet välitä puhua seksielämästään ulkopuolisille.

Ja laivalla olen käynyt aika monta kertaa ja voin allekirjoittaa tuon juttusi, ei sitä turhaan kutsuta porauslautaksi. Jaha, täytyy vaan munkin hyväksyä että mieheni ovat mun "pitkin hampain huolineet" kun eivät prinsessa Madeleiniä ole voineet saada: Epäongelma, tavallaan koska kaikenlaista puutetta monella ihmisellä. Entäs naisten seksin puute? Naisiakin taitaa olla vähän enemmän Suomessa kuin miehiä.

Lähiaikoina paljon muuten puhuttu esim. Miten tämä korreloi sitten tuon taloudellisen väittämän ja Laasasen teorian kanssa? Jos kerran naiset antavat laivalla yhden illan tuttavalle sen kummempaa taloudellista etua tai turvaa heiltä haluamatta, niin ketkä ovat nämä ihmeelliset varakkaat miehet jotka laivoilla saavat? Onko heitä siis sielläkin kymmenittäin irtosuhteita noukkimassa ja tavallinen perttiperusinsinööri jää ilman?

Sitten lopuksi imetään ja kuunnellaan mistä vinkuu parhaiten! Yleensä irtoaa jo siinä kolmen minuutin kieppeillä ekat! Voi tulla silloinkin jos vähän samalla paijailee ja supattaa korvaan juttuja. Minusta on hieman huolestuttavaa että tiedät mitä valtaosa 10 vuotiaista tytöistä osaa tehdä seksuaalisessa mielessä Tunnen naisen joka on avioitunut alaspäin joten mikään mitä Laasanen sanoo ei pidä paikkaansa!!!

Naisilla se käykin noin nopeasti koska keskinkertainenkin nainen saa seksiä itseään tasokkaammalta mieheltä vain pyytämällä. Itsensä tasoiselta luultavasti lähes joka kerta.

Jos mies ei ole sairaalloisen lihava ja todella ruma sekä pystyy muodostamaan järkeviä lauseita niin kyllä sen pitäisi onnistua. Se on tietysti mukavaa romanttista fantasiaa ajatella että juuri itse on kaikista ihanteellisin mahdollinen kumppani sille omalle kullalleen. On kuitenkin aika käsittämättömän epätodennäköistä että se olisi totta. Mun mielestä sun on turha ottaa tuollainen "tyytyy minuun"-uhriajattelu. Pidän itsekkin parisuhteessa olosta. Varsinkin kun olen onnella ja taidolla saanut hyvän partnerin.

Luultavasti sinun miehesi on tyytyväinen parisuhteesta kanssasi täsmälleen samasta syystä. Naisten seksin puute on huomattavasti pienempi ongelma koska tutkimuksen mukaan nainen saa itseään korkeamman tason partnerilta seksiä vain pyytämällä useammin kuin kahdella yrityksellä kolmesta.

Henkilökohtaisen arvioni mukaan seksin saaminen ei olisi sulle ongelma ennen vuotta Mies taas joutuu laskemaan rimaa huomattavasti joten mahdollisten partnerien määrä on huomattavasti pienempi ja siltikään ei ole takeita mistään. Nyt jääkin vain määrittämättä se "keskinkertainen nainen" Ja ihan yleinen elämänkokemus kertoo, että ei ihan jokainen mies nyt pelkästään pyytämällä keskinkertaisen naisen mukaan lähde.

Useimmat tuntemani miehet eivät ole elämässään ihan noin seksisentrisiä, monet ovat parisuhteissa ja eivät hekään ihan pyytämällä keskinkertaisen kanssa lähde pettämään. Nille, jotka lähtevät, suosittelen tietysti avioeroa - jos liitto on tuossa kunnossa, on parempi lähteä valheesta pois. Tuo on totta vain osittain. En usko, että tälläkään palstalla on ketään normaalia miestä, joka ei pitäisi sinua todella kauniina.

Tapahtui tänä aamuna puoli kymmenen aikaan hotelli Vaakunan aamiaishuoneessa Helsingissä: Ikkunapöydässä istui noin 30 vuotias nainen, hiukan ylipainoinen, valtavan itsetietoinen pystynenäinen lady, jonka tukka oli jäänyt siltä aamulta harjaamatta. Hänen aviomiehensä ilmeisesti toi hänelle lautasen täynnä leikkeleitä ja muita herkkuja.

Mies asetteli pöydälle myös aterimet ja servietin. Nainen vilkaisi lautasta ja sanoi kohtalaisen kovalla, käreällä äänellä: Enkeli lensi äänettömästi ohi. Pari pöydän päässä olevan pariskunnan kauniimpi Todella kaunis parempi puolisko nousi ylös, taputti miestään hellästi olkapäälle ja sanoi pehmeällä äänellä: Moni lakkasi syömästäkin ja vain katsoi tuota ihmettä.

Hänen korviaan myöten punastunut miehensä seurasi perässä. Laasanen viittasi tuohon tutkimukseen kirjassaan Naisten seksuaalinen valta. En ole tutkinut miten "keskinkertainen vai pitäisikö sanoa keskiverto nainen" on määritelty.

Nimimerkkisi todenperäisyys asettuu kyseenalaiseksi tuollaisella kommentilla. Ei poikkeustilanteilla ja yksitäistapauksilla tieteellisiä faktoja ja laajoja yhtälöitä kaadeta. Naisten kulttuuriseen vallankäyttöön kuuluukin erottamattomasti manipulointi ja suoranainen valehtelukin Saara Pasanen oli kyllä rehellinen viestissä Lisäksi olen varma, että jopa humalassa ruotsinlaivalla miehet tekevät enemmän aloitteita ja ottavat enemmän pakkeja.

Tiedemiesten mukaan G-pisteen olemassaolosta ei ole mitään tieteellisiä todisteita vaan se on täysin naistenlehtien ja seksiterapeuttien mielikuvituksen tuote. Kuinkahan monta sataa miljoonaa miestä tuotakin ollaan laitettu etsimään syytellen ja eroillen? Samoin kuin naisen orgasmia? Ja laitetaan taas tänään, huomenna ja ensi vuonna? G pistekin on siis vähän samanlainen feministien kulttuuriimme syöttämä voimakas propagandistinen vale, kuin joku miehiä suurempi aivokurkiainen naisten pienempien aivopuoliskojen välillä.

Siis tämähän on ajatuksenakin jo aivan mahdotonta ja absurdia, nykynaiset eivät suostuisi edes yhden kohdan toteutumiseen noista ilman poliittista konfliktia -näin kuitenkin ovat asiat feministisuomessa miesten kohdalla v. Mainitse 5 suomalaista julkkisnaista ja 5 ulkomaalaista julkkisnaista jotka ovat mielestäsi huippunaaraita.

Haluan tietää, koska puhut niin paljon tuosta ulkonäöstä No, en nyt toki ole exel-taulukoita tehnyt. Mutta kun on elänyt tyttöporukoissa ja koulussa ja tyttönä tyttöjen kanssa jumpassa ja leireillä ja tansseissa ja koulussa ja opiskeluissa ja ollut naisvaltaisilla työpaikoilla, niin aika paljon tarttuu vaatteisiin. Se on ihan normaalia tyttö-naiselämää. Kyllä ne nuorten bestisten ja muiden tyttöjen kanssa käydyt jutut koskettelivat myös seksuaalisia seikkoja sivuavia asioitakin kasvuvuosien aikana ja naiskirjallisuus koskettelee monella tapaa jne..

Tytöt puhuvat paljon myös kaikenlaista, koska heidän täytyy jo vuotiaina alkaa pelata menkkojen kanssa ja kyselevät toisiltaan tietoja jne.. Enempi näistä kaverien kanssa puhutaan, kuin äitien.. Parempi olisi toki, jos äiti juttelisi tytöille ja isä pojille, mutta kuinka moni juttelee. Ostaisi edes jälkikasvulle asioita käsittelevän kirjan ja antaisi lahjaksi, jos ei pysty puhumaan. Minä en sinänsä usko kovin paljon tilastoihin, mitä tulee seksuaalitutkimuksiin. Miehet liioittelevat kokemuksiaan ja naiset vähättelevät.

Itse kunnioitan erittäin paljon pitkää parisuhdetta, arvostan sitä, että olen äiti ja arvostan myös puolisoani.

Pitkä parisuhde on harkitun sitoutumisen tulos ja lahja. Rakkaudessa on kysymys myös tahdosta. Ei se pappikaan kysy: Ja sitä tahtomistakin välillä tarvitaan. Nainen ei ole mikään objektin raami, joka hylätään heti, kun vähän rypistyy. Hän on ihminen ja arvokas sinällään. Onko se käsittämättömän epätodennäköistä ajatella niin.. Nämä asiat eivät kyllä ole näinkään mustavalkoisia. Oletko kohdannut useita seksiä kaipaavia naisia?

Mutta ei jälkimmäinenkään huono vaihtoehto ole Mitäs sanot VeliSynkän kommenteista? Ei millään pahalla, mutta aika harmaita löpinöitä ovat kirjoituksesi VeliSynkän kirjoituksien rinnalla, mutta ainakin yksi hyvä puoli sinussa on, olet hyvännäköinen mies, komein blogisti tähän asti: Ei vaan se on molempiin suuntiin epätodennäköistä. Et pysty millään toteamaan että elon miehesi ovat olleet parhaita mahdollisia vaihtoehtoja. Et varmasti ole edes tavannut prosenttiakaan vaihtoehdoista saatikka tutustunut.

Miehet saavat kiksejä uusista partnereista joten parisuhteeseen lähtiessä uutuuden viehätykselle saa heittää hyvästit vaikka muuten seksielämä luistaisikin mainiosti. Olen kohdannut mutta kuten sanottua, yksittäistapauksilla ei voi argumentoida. Jos voisit osoittaa jonkun tilaston tai tutkimuksen joka näyttää että naiset yleisesti ottaen haluavat enemmän tai yhtä paljon seksiä kuin miehet tai että miehen resursseilla ei ole naisille merkitystä niin olisin kiitollinen.

Kyllä se selittyy, jos puhutaan yleisellä ja hyvinkin yleisellä tasolla. Mutta poikkeamien suhteen olet oikeassa: Minulle ei myöskään ole vaikea myöntää, tai ymmärtää, että pitkäaikainen seksi ja yhteiselämä kokonaisvaltaisesti melkoisen kauniin ja järkevän naisen kanssa on jotain, mitä miehen kannattaa tavoitella.

Minulle se kun ei ole ollut aikoihin vain haave, olen päässyt läträämään rankoilla seksifantasioillani monen naisihmisen parissa ja tehnyt sitä vuosikausia, tinkimättä. Yleisiltä markkinoilta naisen saaminen on erittäin vaikeaa, siksi ettei järkeviä naisia siellä ylipäätään ole.

Suomalaisia naisia voidaan yleisesti verrata lumehuoriin, joille oma seksuaalisuus on bisnes, ja oma napa tai ego ainoa painopiste maailmassa. Vaikka naisen saisikin jostain seuraksi on hyvin epätodennäköistä, että tämä nainen ei ala päättää miehen puolesta ja määritellä miehen asioita, miten asiat menevät jne. Tässä tulemmekin herrasmiehuuden ytimeen: Puhutaan siitä, että nainen antaa, mutta mitä on annettavaa? Pieni egoistinen pyöritys maailmassa, jossa hameella ja sukkahousuilla on kymmenkertainen arvo muuhun nähden.

Naiselle pitää osata esittää halunsa ja fantasiansa. Naisen edessä ei tarvitse esittää yliopistofiksua. Sosiaalista voitokkuutta kalastavat ikipissikset eivät ole ansainneet edes veneenmelaa eteensä. Kunpa tämän apinatkin ymmärtäisi, -tana. No, kun täällä nyt naisten suulla on muutamaan otteeseen painotettu, että nainen ei ole mikään esine jne, niin miksi se on ihan okei kun naiset pitävät miestä jonain esineenä, millä pitää olla statusta, rahaa sun muuta.

Eikös se rakkaus pitänytkään olla se ykkösjuttu eli voitaisiinko lopetella tämä hurskastelu. Kuinka moni mies on törmännyt siihen, että naista ei aluksi kiinnosta, mutta kun hän saa tietää että on fyrkkaa tai muuta mammonaa niin johan rupeaa kiinnostamaan. Naiset kasvatetaan hyvin siveiksi, mutta taustalle kehittyy hillitön veto kaikkeen tuhmailuun ja sikailuun sillointällöin. Miehelle tuhmuus on luontevampaa. Naisen härskiys erottuu sen takia räikeästi, että naisen elämäntapa on muuten niin siveä.

Naisia kannustetaan tekemään kaikkea pikkutuhmaa siinä missä miehet voivat olla härskejä ihan tuosta vaan ilman, että sillä on painoarvoa. Naisia kuitenkin varotetaan liiallisen tuhmuuden vaaroista, koska liiallinen tuhmuus voi tuhota heistä siveyden. Siveyteen kuuluvat esimerkiksi normaalit pöytätavat, hillityt parinvalintapreferenssit ja haaveet kypsän ja ymmärtävän miehen löytämisestä.

Kun nainen kokeaa olevansa tarpeeksi tuhma, hän tuntee syyllisyyttä, hän joskus jopa pyytääkin seksissä mieheltä piiskaa rangaistukseksi, jotta voisi olla taas siveämpi. Harvemmalla naisella on intressejä piiskata tuhmia miehiä, koska tuhmia miehiä ei olla ajateltu koskaan palauttaa naisen ruotuun. Se on se savolainen ympäristöongelma - "iliman pilluu" - näköjään kestoaihe. Jollain tavoin tässä rivien välistä tulee kuitenkin sellainen tunne, että asiasta kirjoitetaan vähän siihen tyyliin, että naiset ovat julmia ja on naisten vika, että mies ei saa seksiä.

Mutta yrittäkää nyt ymmärtää, ettei heitä ole siihen velvoitettu kaikkien halukkaiden miesten kanssa. Turha sellaisesta on ruikuttaa. Aivan samoin kuin naisten on tyydyttävä luojan luomaan maailmaan miesten "moniaviollisine taipumuksineen", niin myös miesten on tyydyttävä niihin pelisääntöihin, jotka on hallittava saadakseen seksipartnereita osakseen.

Raha ja valta voivat toki olla yksi tekijä, mutta ei välttämätön tekijä. Ei myöskään tarvitse pistää turpaan Muhammed Alia nakkikioskijonossa.

Sopiva persoonallisuus, hyvä supliikki ja tilannetaju riittävät mainiosti. Jep Kilttejä miehiä jotka puristaa koko elämänsä kättä nyrkkiin taskussa ja hokeee Oi Miksi? Vatsaoireitakin, kuten Ulkus Mulkus sanoo vaimo joka on lääkäri. Älykkyys, Pyrky, Suorituskyky, Narsismi ja Psykopaattisuuden taso. Koska edustan entisenä sovinistina mielipidettä että: VeliSynkkä Itse olen isokokoinen, leppoisa, lapsirakas, myhäilevä , sisäsiisti, avulias, romanttinen, keskusteleva, kuunteleva, ymmärtävä, humourintajuinen ja ainahyväntuulinen.!

Sä ajattelet tätä liian tietoisena toimintana. Ikäänkuin Laasanen väittäisi että naiset päivät pitkät miettisivät että miten saada mahdollisimman rikas mies koukkuun. En tiedä naisten aivoituksista mutta epäilisin että he eivät tällaisia mieti. Tilastollinen lopputulos kuitenkin on että statuksella ja varallisuudella on väliä.

Ei se tarkoita että naiset pitäisi miehiä esineinä. Jotkut ovat tutkineet mitä asioita pidetään viehättävinä ja kertoneet että tällaisia asioita ovat mm. Jos en olisi niistä lukenut niin en osaisi kovinkaan tarkasti kertoa mikä viehättävissä naisissa on viehättävää.

Se vaan tulee luonnostaan. Epäilen että naisilla homma toimii samalla tavalla tiedostamatta. Jos rakkaus olisi ykkösjuttu ihmiset olisivat varmaankin yleisesti varsin toisenlaisia. Syntyisi hedelmällisiä yhteistyösuhteita ja jokaisella olisi kourallinen ystäviä ympäri lähiseutuja ja kauempanakin.

Nykyisin voidaan puhua statuskaveripiireistä tai ompeluseuroista, niissä ei mitään sen syvempää vaihdeta, kuin kuulumiset ja hintatiedot. Perinteistä parisuhdetta voidaan verrata miehen ja naisen väliseen puuhanurkkaan, jossa yksityisyys on sitä, että örähdellään televisioruudun edessä ja pyydetään mahdollisia vieraita tuomaan lisää kaljaa.

Filosofisempaa keskustelua ei juurikaan synny. Jos tasa-arvo toimisi ei keskivertonörttimiehen tarvitsisi kuin kävellä ravintolaan sisään niin olisi naisia jututtamassa ja kertomassa kalaratkistä, karateharrastuksista ja seksifantasioista. Tällaisessa maailmassa emme kuitenkaan elä. Kylmä harmaa arki jatkuu ja kuten massamurhaaja Auvinen manifestissa totesi, ihmiset ovat enimmäkseen kuin robotteja, joita tulee liukuhihnalta loputtomiin.

Hän oli sen suhteen oikeassa. Kunhan nyt ei vedä ihan övereiksi. Yleistäisin kuitenkin tärkeimmäksi tekijäksi itsevarmuuden. Joillain se kyllä valitettavasti ilmenee kusipäisyytenä Monilla on erikseen nämä kaksi ystäväpiiriä, toinen on se pinallinen diipa daapa kerho ja toinen se missä puhutaan jotain oikeata asiaakin eikä jauheta vain pelkkää paskaa.

Itse epäilen, etteivät naisten parinvalintapreferenssit ole yhtä biologisia. Omat kokemukseni joidenkin naisten kanssa viittaavat siihen, että naisissa olisi yleisemmin potentiaalia muuhunkin. Naiset haluavat rahan ja vallan miehen sen takia, että heiltä itseltä usein puuttuu tuon tyyppistä valtaa ja ymmärrystä. Vaikka nainen rikastuisikin tai kouluttautuisi ja menisi töihin, hän ei yleensä saavuta sitä mitä mies.

Se on vain miehen kopiointia: Jos naisten parinvalintapreferenssejä halutaan järkeistää ja saada tasa-arvo politiikkaa paremmin tukeviksi on opetettava naisille enemmän sellaisia asioita, joita miehet osaavat. Tukahduttavasta ja järjenkäytön tappavasta tyttökasvatuksesta on päästävä eroon. Tytöt ja pojat on saatava jo lastenvaunuiässä samalle viivalle. Ei täällä sellaisesta ole ruikutettu. Varmaan kuitenkin olisi oikeudenmukaisempaa kaikkia kohtaan, jos jokainen nörttikin pääsisi joskus kokeilemaan hyvännäköistä naista sängyssä ilman käteismaksua.

On älytöntä vaatia, laillasi, että mallitytöt pitää jakaa vain statusuroiden kesken, tiukasti ja tarkkaan. Kyllä sukupuolet on sisäisiä energioita myöskin; ei ole hyväksi olla liikaa mies tai nainenm kuten ihmiset yleensä nykyään. Naisten tulisi oppia miehiltä käytännön asioita ja selkeämpää ajattelua.

Miesten tulisi oppia naisilta herkkyyttä, sensijaan että vain kuolaisivat sen perään. Jos naisissa olisi enemmän puuseppiä he tekisivät varmasti mieluummin niitä käsitöitäkin, joita onnensa kadottaneet, harhailleet hyväksikäyttäjämiehet pikku liisoilta kehtaavatkin vaatia kaiken päätteeksi Tältä osin maailmaa ei ole luotu oikeudenmukaiseksi.

Ehkäpä silläkin on tarkoituksensa. Vaikea kuvitella lakia, jonka mukaan kauniiden naisten tulisi rangaistuksen uhalla suostua seksiin kenen kanssa tahansa. Olen harrastanut kauniiden naisten kanssa seksiä, joten se ei ole minulle juttu, vaikka nörtti olenkin.

Maslowin tarvehierarkiassakin seksi on alimmalla tasolla veden, ruoan ja nukkumisen kanssa. Ajatelkaapa jos vaikka ravinnonsaantia ja ruokaa hallitsisi toinen sukupuoli suvereenisti. Toisella olisi valtavasti suurempi jatkuva biologinen halu tähän toisen sukupuolen hallitsemaan ravintoon. Asiaa voi verrata myös huumeriippuvaisten ja diilerien suhteeseen? Minkälaisessa maailmassa oikein elät? Tai pikemminkin, minkälaisessa maailmassa minä oikein elän koska en tunnista tuommoista pätkääkään?

Eletäänkö me samoissa maailmoissa? Mä en milläään nää tota ihan tavallisen ihmisen maailmana. Onhan nämä parishilton-maailmat olemassa mutta ei ne tavallista ihmistä kosketa. Ehkä se johtuu siitä, että on onnellisesti köyhä. Kaikki mitä omistaa on halpahallista ostettua tai jostain lahjaks saatua. Eipä oo paljoo hintatietoja millä brassailla.

Minähän totesin vain syyn omaan kommenttiisi, jota en ryhtynyt kyseenalaistamaan, kun kirjoitit, että "varmaan olisi oikeudenmukaisempaa Edellyttäen kuitenkin, ettet pysty tätä epäloogisuutta tyhjentävästi selvittämään.

Tämä diipa daapa jengi on sellaisia tosikoita mitkä ottavat itsensä aivan liian vakavasti. Itse asiassa nämä parinmuodotusmekanismien juuret ovat niin syvällä evoluution alkuhämärissä että monen on vaikeaa ymmärtää sitä. Miehen seksuaalivietti toimii pääasiallisesti silmien kautta.

Esimerkiksi jos mies on mökillä kaksi viikkoa yksin tekemässä esim. Mies avaa television ja siellä upeakroppainen mimmi pyllistää uikkareissa mainoksessa.

Miehellä pulssi nousee ja veri pakkautuu nivusiin alkaa panettaa. Naiset, tämä ei ole kuitenkaan niin kuolemanvakavaa. Miehen panetus haihtuu samalla silmänräpäyksellä kun hän innoissaan alkaa odottaa koostetta kiekkosankarin maaleista.

Näin yksinkertaista, arkipäiväistä ja ei-kuolemanvakavaa se on miehillä. Kysymys on aivokemiasta, ei sitä tarvitse pelätä. Eikö tätä voisi nähdä jo hieman huvittavanakin ja suhtautua tähän "apinapuoleemme" lämpimän ymmärtäväisesti? Ehkäpä toisenlaisessa yhteiskunnassa olisimme jopa ystäviä, ja tutustuneet luonnollista reittiä. Sun pitäis saada hopeinen kallis rannekello. Voisit sitten kokeilla millaista on diivailla ilman parishilton-meininkiä. Ei muuten ihan absurdia tämä, joillain sekä miehillä ja naisilla tuntuu osittain olevan tällaisesta "täydellisestä" kuvitelmaa esim.

Mikään suhde tuskin on täydellinen. Jos sellaisen tai lähelle sitä on löytänyt, voi laskea itsensä tavallaan onnekkaiden joukkoon. Joo, on sanottu että korkeintaan kaksi vuotta olosuhteista riippuen on "huumaa".

Ainut vaan jaksaako sitä kiinnostaa aina vaan uuden huuman haku varsinkin kun tulee hiukka ikää ja on jo esim. Naisetkin arvostavat "huumaa" ja seikkailuakin, mutta minulle kai sattunut ystäväksi miehiä jotka useimmat arvostavat näin ainakin 3kympin kieppeissä hyvää suhdetta.. Sehän tässä on juuri ettei blogistakaan minulle selvinnyt kuin teoriaa asiasta, missä tai miten? Onhan näitä blogikuvausasioita olemassa jotka varmaankin ihan hyvä puhuakkin mutta näen tässä aiheesta kirjoitettuja kirjoja teoriaa ja mutu-tuntumaa yksipuolisesti.

En ole väittänyt yhteiskuntaamme oikeudenmukaiseksi, saati tasa-arvoiseksi. En myöskään ole väittänyt ihmisten tekojen olevan aina oikeudenmukaisia.

Ei ole järjellä perusteltua oikeudenmukaista, että kusipäät saavat seksiä ensin jne. Jos haluamme saada elämästä enemmän irti, sopeudumme kosmisiin lakeihin, oikeudenmukaisuuteen JNE. Ai niin, tuli mieleen piilokamerapätkä joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Pariskunta istuu penkillä ja yhtäkkiä heidän eteensä pelmahtaa nainen yläosattomissa.

Salamannopeasti pariskunnan nainen peittää siippansa silmät! Selittäkääpä minulle mikä aiheutta moisen primitiivireaktion? Kyllä naisilla menee lähes kaikilla mittareilla paremmin. Tietenkään se egoistisena nukkena eläminen ei ole parasta mitä naiselle voisi kaltaiseni terve mies toivoa, mutta eipähän kuitenkaan tarvitse useinkaan olla pultsari tai huomiottajätetty.

Miehillä on hyvin vaikeita ongelmia. Naisen ongelmat ovat isottelua ja sormen kynsien katkeilua siinä missä miehet tappavat itsensä juomalla ja menettävät näkyvyyttään ihmisinä. Yleinen myytti, joka ei pidä paikkaansa. Ensinnäkin miehet ovat yleensä täysin sitoutumiskykyisiä vonkaamisesta huolimatta. Eiköhän miesten ja naisten puntit ole aikalailla tasan ja heidän välillään vallitsee tietty kauhun tasapaino. Kauhun tasapaino käsittääkseni vallitsee poliittisesti epävakaissa järjestelmissä, esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä.

Puntit ovat todellakin hyvin epätasaisesti. Naisilla on liikaa valtaa, miehillä on liikaa aseita. Ja sehän ei naisille kelpaa. Ellei mies ole joku punttisalilta palannut raavas, vaivainen orgasmitykki. Jokunen vuosi sitten julkaistun tutkimuksen mukaan brittimiesten mielestä parasta seksiä saa harrastamalla sitä itsekseen.

Miten ne brittinaiset sen oikein tekevät? Vielä parempi esimerkki oli Harald Hirmuinen sarjakuva, jossa Helga ja Harald kävelivät tiellä ja vastaan tuli hemaiseva nuori nainen. Harald vältti vilkaisemastakaan häneen, mutta naisen ohitettua pariskunnan Helga pamautti Haraldia käsilaukullaan päähän todeten: Olemme kaikki tämän velkaa Suomen poikalapsille.

Tietenkään en esitä asiaa naisystävälleni ihan tällä tavoin. Laasasen kirjassa "Naisten seksuaalinen valta" on käsitelty aiheeeseen liittyviä tutkimuksia ja se sisältää hyvät lähdeviitteet. Oma vakisuhteeni on niin hyvä, että se täyttää itselleni täydellisyyden kriteerit, ja enemmänkin. Naisystäväni on myös muiden haluama. Täydellistä ulkonäköä en ole vaatinut, enkä voisikaan, mutta sellaisilla varustetut on vaan tulleet luo. Joten olen sitten ottanut, liekö kohtalon oikku, vai onko kauniit naiset sittenkin älykkäämpiä?

Pannaan valtio maksamaan vielä päivärahaa euroa tunnissa, niin saa koko kansa tuntea huorien hinnat nahoissaan. Loistava kirjailija Timo Hännikäinen oli aloituksessa mainittu. Joten heitetäänpä tänne hänen osuva lyhyehko haastattelunsa uskon, että tätä haastattelua uskaltaa "lainata" Mieleen hiipii raaka ja paljas naisviha. Jokainen nainen alkaa tuntua "pikkusieluiselta, kierolta ja älyllisesti alamittaiselta". Käytös ja puheet muuttuvat groteskeiksi naisten seurassa.

Rasistiset vitsit karkottavat loputkin naiset. Kun hän alkoi puhua aiheesta, hän huomasi pian, ettei olekaan yksin. Siitä huolimatta seksin puute on Hännikäisen mukaan edelleen tabu — "viimeisiä tabuja, joita kulttuuriliberaalissa yhteiskunnassa vielä on".

Sen sijaan monet syyt johtivat ankaraan kilpailuun seksikumppaneista. Se ei tarkoita, että kaikki ihmiset harrastavat seksiä. Kulissien takana on puutteesta kärsiviä ihmisiä, yksinäisyyttä ja kärsimystä. Se tekee heidät joskus inhottaviksi olennoiksi. He voivat olla vaativia ja julmia. Seksikilpailun luusereita ovat sellaiset yksilöt, jotka ovat "psykologisesti kyvyttömiä toimimaan ympäristössä, joka vaatii aggressiivisuutta ja itsensä markkinointia".

Puutetta ei kuitenkaan saa näyttää, vaikka kuinka on tarpeessa. Sen jälkeen olet tuhon oma. Perheinstituutio, rakastajattaret ja bordellit pitivät Hännikäisen mukaan aiemmin huolen siitä, että seksi oli kaikkien ulottuvilla.

Kirja on hyvin provokatiivinen. Siitä on löydetty huumoriakin, mutta Hännikäinen sanoo, ettei ole kirjoittanut pilke silmäkulmassa. Hän ehdottaa, että kaikille 18—vuotiaille naisille pitäisi säätää asevelvollisuuden kaltainen pakollinen seksipalvelus valtion ylläpitämissä ilotaloissa.

Hännikäinen sanoo tehneensä kirjan kärjistäen ja liioitellen. Helsingin Mellunmäessä asuva Hännikäinen ja tekee iltatyötä koulun vahtimestarina. Hän nukkuu parivuoteessa ja vaihtaa lakanat myös tyhjälle puolelle. Hän on myös kulttuurilehti Kerberoksen päätoimittaja, ja julkaissut aiemmin kaksi runokirjaa sekä esseekokoelman Taantumuksellinen uskontunnustus. Unabomberina tunnetun amerikkalaisen Theodore Kaczynskin teos Teollinen yhteiskunta ja sen tulevaisuus on Hännikäisen suomentama.

Suomennos jäi aluksi vähälle huomiolle, kunnes se liitettiin Jokelan kouluampujaan. Hännikäinen kaivettiin televisioon selvittämään Unabomberin filosofiaa. Kirjassa on terävää analyysiä yhteiskunnasta, vaikken kaikkia sen ajatuksia jaakaan. Jos niin, taitaa olla meillä aika megalomaaninen näkökohtien ero.. En omien naisystävieni miehiin koskisi "siinä mielessä" pitkällä tikullakaan, vaikka olisivat kuinka ihania ja vaikka edes tekisivät itseään "tykö" vaikka "pikkutunneilla" joskus jossain.

En edes vaikka olisivat jo eronneet ystävästäni. Maailmassa on miljoonittain hyviä miehiä ja naisia ei tartte samaa jakaa: Kyllä miehen seksin puute on pelkkä epäongelma. Evoluutio on sanellut parinmuodostuksen, jonka tarkoituksena on suvun jatkaminen. Miehen on tarkoituksenmukaista sirotella siementä mahdollisimman laajalle ja vaikka valikoimatta. Naiselle taas valikoivuus on hyvin tärkeätä, sillä naisen tehtävä on hoivata jälkikasvua.

Näin parhaat yksilöt säilyvät. Seksi on tietysti kivaa ja kulttuurinen normisto muuttuu ajan mittaan - ja säätely on eri kulttuureissa erilaista. Biologinen säätely on kuitenkin lähtökohta. Ei mies ole mitenkään erityisasemassa siinä suhteessa, erilainen vain kuin nainen. Luin minäkin Hännikäisen kirjan ja totta mies puhuu. Selibaattia ei tosiaankaan ole tehty miehelle. Kuvitelkaa, miltä tuntuu katolisista papeista, joiden on elettävä naimattomina! Ennemmin tai myöhemmin heidän pinnansa palaa ja laskun maksavat kuoropojat.

Voi tätä uskonnon hulluutta! Joskus luvulla ilmestyi saksaksi teos "Eros im Zuchthaus" eli rakkaus vankilassa. Se oli niin rankkaa luettavaa, että Hännikäinen vaikuttaa sen rinnalla pikku Heidiltä. Kuvitelkaa miehiä, jotka ovat 10 vuotta ja kauemminkin kiven sisässä.

Jopa pappienkin paineet ovat tuon tilanteen rinnalla kevyttä kamaa. Viime sodissa miljoonat miehet viettivät vuosikausia rintamalla. Mitä mahtoi tapahtua parivartiossa lämpinänä kesäyönä? Melkoisia irstauden pesiä, sillä kikkeli ei usko opinkappaleita. Naiset jaksavat huutaa mantraansa "Ei seksin puutteeseen kukaan kuole. Koska sen verran perusjuttu seksi on ja yhtä tärkeä kuin hengittäminen.

En tiedä onko asiaa tutkittu, mutta kuinka moni täydellinen kilahtaminen johtuu seksin puutteesta, siinähän olisi jollekin tutkijalle oiva tutkimuskohde. Olet jo monen monituisen kommentin ajan todistellut, että meidän miehemme eivät oikeasti meitä ole halunneet vaan ovat joutuneet paremman puutteessa meihin, ihan tavallisiin naisiin tyytymään. Miten ihmeessä kuvittelet siihen voivan suhtautua jotenkin lämpimästi?

Naisethan ovat mikäli taas yleistetään varsin tunteella ajattelevia ihmisiä. Natsibiologia ja rodunjalostus ei kyllä minusta takaa parasta jälkikasvua. On tietysti mukava uskotella, että ihmisen kotoinen tyhmyys olisi luonnossa suoraan. Saman ihmisen jakaminen, Milja, useammalle osoittaa epäitsekkyyttä ja todellista luottamusta toiseen. Seksuaalisen vaihtelunhalun kieltäminen käytännössä kuuluu laajemmin sivistyneessä yhteiskunnassa museoon.

Minä en brassaile, vaan tuon tiettäväksi sitä tunnetta mikä tulee täydellisen ihmisen löytämisestä. Monet ovat tyytymättömiä vakisuhteisiinsa, koska parempiakin olisi olemassa. Minulla ei ole tiedossa ketään, kuka olisi kokonaisuutena parempi, kuin oma rakas individualistinaiseni.

Tai olen kuullut vastaavaa mutta sen täydellisyys kai suhteellista. Paitsi kai jossain avoin suhde-tilanteessa. Suosittelisin täälläkin keskusteleville naisille että katsovat Miesten vuoro dokkarin, niin huomaatte, että kyllä me miehetkin aika tunteellista porukka ollaan ja monessa liemessä keitetty yleensä, me vain puhumme harvemmin kuin naiset näistä tunteista tai tuntemuksista.

Pitää joskus myös kuunnella, että ymmärtää. Siis ihan out of interest.. Tietääkö tyttöystäväsi siitä että käyt hommaamassa myös kaverisi naista? Suotko saman oikeuden myös tyttöystävällesi? D Tästä keskustelusta päätellen miehillä ei ole mielessä muuta kuin seksi, parinmuodostus sopivasta "luokasta" olevan naisen kanssa, rakkaudesta viis ja harmi kun joutuu tyytymään tavallisiin naisiin vaikka oikeasti haluaisi olla jonkun huippumallin kanssa: Me vain suhtaudumme seksiin niin eri tavalla, että naisten on vaikea ymmärtää sitä.

Mies stimuloituu visuaalisesti tässäkin on yksi ero, se ehkä selittää joidenkin kaipuun näihin huippumalleihin. Juuri miehethän ne rakastuvat ja menevät sitten, pöhköt, naimisiin jonkun laskelmoivan nartun kanssa. Naiset rakastuvat rakkauteen, ei miehiin. Miehet taas rakastuvat johonkin tiettyyn naiseen, siinä sukupuolten ero.

Ihmisinä meidän tulee pyrkiä moraalisiin asioihin, kuten tasa-arvoon. Luonto, biologia, ei ole moraalinen. Tämä lienee se mitä miehet sanoo naisilleen kun haluavat naisen hyväksyvän vieraissa juoksemisen. Ja kaikenmaailman pikkujutuista ei tehdä turhaan elämää suurempaa draamaa.

Ajatellaan paljon seksiä mutta myös rakkaintamme tai bmadin tapauksessa rakkaimpiamme: Minä haluaisin olla huippumallin kanssa Naiseni tietää tämän eikä se loukkaa häntä. Naiseni haluaisi olla sängyssä muutamankin kuuluisahkon näyttelijän kanssa. Se ei minua loukkaa. Minulla ei olisi yhteistä tuollaisen naisen kanssa. Hän olisi käsittämättömän haluttu ja luultavasti jossain vaiheessa löytäisi paremman.

Sekään ei minua loukkaa että näin on, koska niin vain on. Olen löytänyt sopivan naisen jonka kanssa minulla on yhteistä. En pariutunut laskelmoidusti vaan rakastuin, lujaa. Naiset tosiaan rakastavat ns rakkautta, juonia ja rakkaudella mässäilyä -ei yksittäistä miestä. Naisille tämä heidän ns rakkautensa on samanlaista peliä kuin miehille on jääkiekko.

Kun miehet luonnostaan seuraavat jääkiekkoa ja sen jatkuvia juonikäänteitä, pelaajien vaihdoksia, uusia kuvioita ym -niin naiset seuraavat samalla tavalla salattuja elämien ja kauniita ja rohkeiden perheitä. Valitettavaa tässä on vain se, että naisten pelikenttä jatkuvine juonikuvioineen, kieroiluineen ja taisteluineen on PERHE. Ja tämä näkyy perheinstituution tilassa järkyttävällä tavalla.

Asun miespuolisen ystäväni ja tämän naisystävän, sekä oman naisystäväni kera samassa omakotitalossa enimmäkseen , jossa meillä on yhteisomistus, ja meillä kyllä tiedetään kuka tekee seksuaalisia palveluksia kenellekin ja mihin hintaan.

Autamme jopa naapuritaloissa jos tulee sopiva sauma. Koska rakkaus on välillämme aitoa se ei hajoa seksuaalisen vaihtelunhalun toteutumiseen. Olisi järjetöntä edes luopua avoimesta toimintakulttuurista. Me emme kuulu muihin ihmisiin. Suosittelen teitäkin vapautumaan yksiavioisuuden taakasta ja takertumaan toistenne juttukumppaneihin. Olepa varovainen, ettei tule ähky. Voin kertoa omasta kokemuksesta, että huippumallin selkää ja tissien väliä on mukava kosketella.: Velvollisuuksien tasa-arvoliike on prikulleen oikeassa kaikessa mitä sanoo.

Kiitos jatkuvasta tärkeiden asioiden esillenostamisesta. Nainen tuhoaa perheitä, kuin lintu, joka kakkii lasten päälle. Toisaalta mikä estää roolileikit: Nämä ylläpuhumani fantasiailluusio-osastot on tietty sellaisia mihin mikään maallinen ei ehkä yllä kenelläkään: Tai no, en sanoisi pahasti, sanoisin hyvästi.

No sellaista se on, kun ei ole jakanut riittävästi lelujaan muiden kanssa. Milja, niin mukava nainen kuin ehkä muutoin onkin alentaa itsensä esineeksi hyvin oudolla ja huomaamattomalla tavalla.

Minua lähinnä huvittaa nuorten naisten "syvällä rintaäänellä" lausumat totuudet. Siitä puhe mistä puute. Kuka tahansa terve ihminen hakee jotain pitkäaikaisempaa ja hyvää. Ei se ole sukupuolikysymys ollenkaan.

Naisia koskevat yleistyksesi ovat paitsi huvittavia, myös miehiä aliarvioivia. Irtosuhteet ovat seurausta siitä, että seksuaalista vaihtelunhalua ei ole lupa toteuttaa avoimesti, joten vältetään pitkäaikaista roikkumista haettaessa sitä tukahtunutta yksiavioisuuden tilaa, tilaa jossa seksuaaliseen vaihteluun ei anneta ihmiselle, sen koomin miehelle kuin naisellekaan oikeutta.

Poikkeuksena on tietenkin statusuroot, jotka ovat naistensa niin haluamia, että antavat heille periksi ja päästävät kynsin hampain vieraisiin. Harvemmin kuitenkaan puhutaan pitkäaikaisista sivusuhteista ja riemusta paritella tai harrastaa muuta seksiä kiristävän liiton ulkopuolella. Valistuneessa ja sivistyneessä seksuaalikultturissa tiukat yksiaviosuhteet ovat kansallismuseotavaraa, ja lapsiperheet käyvät naureskelemassa joka lauantai lasivitriineihin suljetuille muumioiduille aviopareille.

Naisten onnettomuutta ei tietenkään sovi vähätellä. Mutta se onnettomuus on juuri siinä, että naiset ovat hukassa ja sekaisin olevaa sopulilaumaa, kuten sinäkin tuossa yrität kertoilla miten naiset tuntevat ja kokevat, vahvistat vain omaa onnettomuuttasi ja vaillinaisuuden tunnettasi siitä, ettet pysty samaan kun miehet. Et osaa ajatella tehokkaasti, kuten mies, etkä varmaan osaa lähestyäkään miehiä, muuten kuin sen avuttomuuden itkumuurin suojaamana. Koska miehet ovat kuitenkin yleisesti heikkoina naisten oikuttelulle, syntyy herrasmieskulttuuria, ja se mikä jää yleensä huomaamatta on se,että miesten ns.

Siihen ei kemikaalihoitoa tarvita, vaan lisää järkeä päähän. Mikään vietti tai ominaisuus luonnossa ei vaadi naista jättäytymään yhteiskunnallisen keskiön ulkopuolelle pihtaamaan seksiä tai rajoittamaan miehen suorittamaa läträämistä omalla kehollaan. Nainen ei ole esine, vaan ajatteleva älykäs olento. Nykynainen sensijaan on esine ja kokee tulleensa hyväksikäytetyksi, lähes aina.

Tällaiset naiset ovat sairaita ja sukupuolisesti paranoideja avohoitotapauksia. Näppituntumalta sanoisin, että nuorten keskuudessa nimenomaan tytöt tekevät niitä bäniä useammin ja kylmäverisemmin jättäen pojan vuodattamaan sisäisiä kyyneleitään raastavien tunteiden mylläkkään. Tytöillä parisuhde on useammin jonkinlaista harjoittelua "sitä oikeata" varten, kun taas pojilla kyse on pitkälti siitä, että kun on jonkun mukiinmenevän tytön saanut, niin siitä halutaan pitää kynsin ja hampain kiinni, myös seksin saamisen varmistamiseksi.

Tämä koskee siis lähinnä nuoria ihmisiä, varsinaisessa aikuisuudessa osat tasoittuvat. Miehet ovat tunteellista porukkaa. Miehillä on mielessä paljon muutakin kuin seksi, mutta seksi on hyvin tärkeä asia. Jos sinulla on vaikkapa vessahätä ja tarve muodostuu aivan pakottavaksi, niin kuinka suhtautuisit ihmiseen, joka kieltäisi sinua avaamasta vessan ovea syyttäen sinua siitä, että eikö sinulla ole mielessä mikään muu kuin vessa? Naiset yleensä paheksuvat vertausta vessassa käymiseen seksin yhteydessä, mutta miehen fysiologian kannalta vertaus on hvyin osuva.

Se ei kuitenkaan estä rakkauden tunnetta, seksi vain nyt on eri asia ja sitä voi harjoittaa ilman kiintymyksen tunnetta myös satunnaisen partnerin kanssa lihallisesta himosta ja tarpeesta.

Itse en mielelläni puhu hetkellisistä tunteistani, koska tunteet ovat häilyviä ja muuttuvia. Pyrin aina sanomaan vain sellaisia asioita, jotka voin allekirjoittaa samalla sanamuodolla vielä huomenna tai vaikkapa kymmenen vuoden kuluttua.

Juuri siksi monelle miehelle on vaikea sanoa kumppanilleen "minä rakastan sinua", koska rehellisyyden nimissä siihen pitäisi tehdä varaus, että "tämä koskee nyt vain tätä hetkeä, en ole varma tulevaisuudesta, sillä siihen vaikuttaa myös oma käyttäytymisesi". Sellainen taas ei olisi kovinkaan romanttista. Miehet joiden kanssa te naiset olette ovat tyytyväisiä teihin "kokonaispaketteina", tottakai! Jos tästä kokonaisuudesta irrotetaan pelkkä seksi niin asia on toinen.

Miehillä vaan on taipumus kiihottua uusista ja kauniista naisista ja tätä halua vastaan parisuhteessa olevat miehet kamppailevat koko ajan sillä se ikävä kyllä uhkaa parisuhteen stabiiliutta. Tämän vaikean tosiasian kanssa on vain elettävä. Kyse on siis pohjimmiltaan siitä, että miehet ovat biologisen viettinsä kautta kiinnostuneita erityisesti uusista naisista seksuaalisessa mielessä, ei niinkään "paremmista" naisista.

Avioseksi latistuu tästä syystä miehen näkökulmasta nopeammin kuin naisen johtuen evoluutiosta ja miehen perusvietistä jakaa siementään mahdollisimman laajalle En ollut samaa mieltä.

Omassa mallissasi, kuten naisten malleissa usein, miesten ja naisten intressit ovat ristiriidassa keskenään ruokkien sukupuolten välistä sotaa, eriarvoisuutta ja haitallista vallankäyttöä. Jos halutaan maailma, jossa naiset ovat johtotehtävissä ja yhteiskunnan keskiössä ei ole muuta tapaa, kuin saada sukupuolet lähentymään toisiaan ja pelaamaan samalta viivalta.

Niin kauan kun naiset yleensä kokevat olevansa patriarkaatin uhreja, ja kokevat miesten seksuaalisen lähestymisen potentiaalisena hyväksikäyttönä ei yhteistä ja tasavertaista yhteiskuntaa voida edes teoriassa saada kasaan.

Se olettamus, että naiset olisivat biologisesti niin oleellisella tavalla erilaisia kuin miehet, sivuuttaa naiskasvatuksen ja kulttuurin vaikutuksen ja kätevästi mahdollistaa naisten avuttomuudentunteet ja yhteistyöhaluttomuuden jatkossakin.

Bmad, oletteko ajatelleet puolisosi kanssa hankkia lapsia? Mikäli olette, miten luulet raskaana olevan puolisosi suhtautuvan seksipalveluihisi toisille naisille? Miten itse ajattelet suhtautuvasi siihen jos sinun lastasi kantava nainen käy raskaana ollessaan muissa sängyissä? En halua tuomita elämäntapaasi, kyselen vain puhtaasti mielenkiinnosta. Järjestelynne kuulostaa omaan korvaani nimittäin aika Itse asiassa "pahoinvointi" näissä asioissa sekä miehillä että naisilla johtuu nykyisen pariutumiskulttuurin epäinhimillisyydestä.

Ennen vanhaan agraarikulttuurissa, Suomihan teollistui vasta luvulla ihmisen oli mahdollista kuolla ns. Viitekehyksenä oli tällöin paljon pienemmät yhteisöt, kylät ym. Tällöin ihminen saattoi kokea kaiken mikä kuului "maailmaan": Miehen oli aivan mahdollista saada tämän maailman kaunein tyttö omasta tai naapurikylästä ja naisen se varakkain ja turvallisin talonpoika.

Nykyään todellisuutenamme on kuitenkin koko maailma ainakin median kautta ja aina löytyy parempaa tarjontaaa ja tämän takia elämme jatkuvassa "täyttymättömyyden tilassa" eli emme voi saada kylliksemme koskaan tässä viitekehyksessä. Pienessä kaupungissamme tekivät nuoret lukiolaispojat kuusi itsemurhaa yhden vuoden aikana.

Syy oli aina sama: Tyttöjen mielestä nuo itsemurhaajat olivat "luusereita. Itsekin harkitsin ja yritinkin itsemurhaa kuudentoista ikäisenä. Syynä se sama vanha juttu. Muuan tuttava päihdetyöntekijä sanaili, että monet tuntemistaan rantojen miehistä tuppaavat syytellä tilanteestaan entistä heilaa tai rakkautta. Naisen jätettyä on elo alkanut mennä alamäkeä. Voishan tuota tietysti kysellä pitäiskö sitä itekin sitä vastuuta omasta elämästään kantaa Jos poika tekee itsemurhan siksi että tyttö jätti hänet tuosta vaan, kuin märän rievun, onko tytönkin syytä kysellä jotain Mutta mikä olisi ollut tytölle sopiva vaihtoehto?

Tuohon voisi vastata viittaamalla edellisen kommentoijan esimerkkeihin niistä itsemurhan tehneistä. Ja samalla muistuttaa sinua siitä, että miehillä ei mielestäsi ole tunteita Tämä nimenomainen keskustelu vaan on antanut aika köyhän kuvan miesten tunne-elämästä. Empiirisesti tutkimalla olen kyllä havainnut, että elämäni miehet ovat varsin tunteellisia heppuja.

Voishan tuota tietysti kysellä pitäiskö sitä itekin sitä vastuuta omasta elämästään kantaa… ". Kukaan ei tietenkään pakota ketään ryyppäämään ja päihteiden väärinkäytön voi lopettaa vain väärinkäyttäjä itse.

Mutta noissakin voi olla hyvin erilaisia tapauksia. Ja kun vielä siihen soppaan lisätään se, ettei isien tapaamisoikeudesta lapsiinsa oikeasti pidetä minkäänlaista huolta niin ei ole ihme, jos siinä mies tuntee itsensä voimattomaksi yksinkertaisesti siksi, että ON voimaton.

..

: Seksi treffi seksiä jyväskylä homoseksuaaliseen

Seksi treffi seksiä jyväskylä homoseksuaaliseen Sexsi treffit sampopankki homo mobiili
Seksi treffi seksiä jyväskylä homoseksuaaliseen Sexi novelli gay miesseuraa
Homoseksuaaliseen thai massage espoo luomu meis Jos naiset pihtaavat jossain yhteiskunnassa luonnollisena seurauksena on homoseksuaalisuuden kasvu. Omasta tuttavapiiristä löytyy useita korkeasti koulutettuja, lähinnä uraansa keskittyviä miehiä, joilla ei niin sanotusti käy flaksi. Pelkästä seksistä ei tasa-arvon kannalta ole kovin mielekästä puhua, koska keskustelu päättyy hyvin nopeasti:. Koska rakkaus on välillämme aitoa se ei hajoa seksuaalisen vaihtelunhalun toteutumiseen. Eli tokihan poikkeuksia löytyy, mutta suurin osa aika kylmää porukkaa näköjään. Miehet liioittelevat kokemuksiaan ja naiset vähättelevät. Jos miehet tietäisivät, kuinka paljon ystävättäret ja naistyökaverit jne.
THAI HIERONTA HOMOSEKSUAALISEEN HYVINKÄÄ KARVA KALUT 368

Seksi treffi seksiä jyväskylä homoseksuaaliseen

Latinas coños maduritas tetonas x-art negras gordas culonas sexo culonas y gordas gratis folla a hombres pajas tube porn abuelas porn pilladas desnudas porno france porno bixesual videos de gordas gratis porno para mujeres muy gordas viejas gratis pelis porn porno videos caseros de sexo gratis travesti webcam xxx lesvianas tetonas masturbandose videos porno de masajes eróticos peliculas porno porno de sexo anal duro sasha grey ver peliculas porno japones xxx pelis xxx videos porno brutal tetas jovenes rubuas 19 lesbianas amateur universitarias follando vídeos xxx publico porno milf porno.

con maduras eroticas videos de tias guarras gratis travestis sado porno gratis en cordoba vieja follando en la que se corre en castellano follar petardas latinas calientes enfermeras calientes tetona joven pelis porno manga porno asiaticos páginas porno tias buenas playboy xxx español de porno peliculas porno videos xxx porno español porno gratis ruvias 19 porno twink gorditas hombres desnudos super pollas grandes corridas porno duro porn tube hd videos porno amater chochos xxx sexo manga porno despedidas sexo de porno hd videos pprnos follando videos hentai porno de follar video porno gratis juegos porno travestis porno gratis porno en español videos de vídeo de sexo porno gratis videos analporn porno videos porno gratis pollas de gratis abuela follando follada video de maduras sexo hardporn xvideos hd tios videos zorras peludas maricones follando videos español videos porno actrices porno gratis peliculas sexo gratis xxx arabes videos porno bisex interracial porno en la playa videos de soltera porno wicked porn espanol gratis sexo negras follando duro sasha grey lesbianas porno español xxx madura tube vídeos de mujeres maduras sex free porno cumlouder videos anal hd gratis xxx porno tetas naturales videos de porno dunia montenegro tiffany star maduros sado videoporno mujeres folando videos porno ver videos porno xxx gratis lesbianas porno bbw pajas intercambio de chinas gorditas ver pelicula porno zorras peludas fetichismo pies viejas follan tetonas porno maduros videos porno gold sexo tetudas maduras x porno chatroulette muyputas pirno porno de sexo trios maduritas.

cumlouder videos gangbang videos de asiaticas porno videos porno gratis lesbico gratis de porno videos porno amaters follando jovenes videos de despedidas de casa mujeres haciendo pajas tetonas follando mama porno xxx cumlouder porno preñadas porn sexy porno gratis lesbicos gratis folla a hombres desnudos super tetonas porno de mujeres calientes cunnilingus tetonas follando cumlauder videos porno español sexo xxx porno chicos maduras xxx publico videos pornos gratis mujer porno free videos maduras gratis videos gratis xicas desnudas en tetas pequeñas mujeres maduras negras desnudas rubias follando porno de maduras espanolas viejas prno gratis maduras rusas castingcouch-x moms xxx viejos videos porno grati videos orgias gratis chupar tetas muy zorras maduras zorrras sexo con bideos xxx mama follando a su madre e hija putas porno pelis x en español vidios xx gratis videos gratis en playas nudistas porno hd español videos porno xxxl videos porno sexo con monjas calientes vídeos porno largos gratis porn porno gordas negras desnudas chicas porn tub videos maduritas videos x ver videos porno videos videos porno gordas x videos gorda follando vieos porno chatroulette muyputas pirno español maduras.

Seksi gay kotivideo treffi seksi

Koska rakkaus on välillämme aitoa se ei hajoa seksuaalisen vaihtelunhalun toteutumiseen. Ihmisillä näyttää olevan vaikeuksia hahmottaa, millainen ongelma miesten seksin puute oikein on. Sun pitäis saada hopeinen kallis rannekello. Naiseni tietää tämän eikä se loukkaa häntä. Se on juuri sitä, mitä voimme odottaa kroonisesti tyydyttämättömien seksihalujen seurauksena: Seksitauteja ei ole vielä tullut. YOUNG SHEMALE THAI HOMOSEKSUAALISEEN MASSAGE HELSINKI